NIILON JA NERON PÄIVÄKIRJA Päivitellään kun keretään, ja jos on jotain asiaa :) MARRASKUU 2005

Keskiviikko 30.11.

Kaikki eivät Mariannan harmiksi tirmmaa käpylehmiä ;D Trimmasin Niilon itse eilen noin kymmenessä minuutissa, ja tulos näkyy kuvassa. En koskenut päähän enkä niskaharjaan, sen verran paljon pelkään edelleen erästä Someron suunnalla asuvaa henkilöä ;) Kuvan perusteella monien on kuitenkin helppo todeta, että trimmi on kertakaikkisen upea. Voitto tulisi kotiin mistä näyttelystä tahansa! Niilolle kuuluu muuten käytöskoulua. Olen tullut siihen tulokseen, että Niilo on hiukan rajoittunut tuolla päänkäyttöalueella. Olimme nimittäin viikonloppuna maalla käymässä jossa Niilo näki noin sadannen kerran lauman lapsia ja veljeni. Silti jokaiselle piti ensin möykätä, kunnes herran naamasta näki että oho, kyllähän mä itseasiassa tunnenkin nämä, jee jee tervehditään vaan. Toiseksi esimerkiksi vajaasta pääkapasiteetista voisi ottaa erään viirin (siis sellainen pöydällä pidettävä kapistus). Niilo näki sen jossakin pöydällä ja päätti että tuo on jotain niin järkyttävää, että tuolle pitää murista pari tuntia putkeen. Lopulta laitoin viirin lattialle makaamaan (pystyssä oleva viiri olisi ollut paljon uhkaavampi.) Tästä huolimatta Niilo ei kyennyt lainkaan lähestymään viiriä vaan jatkoi murinaa ja huutelua. Luonnetestissä arvioksi tulisi siis joku jäljelle jäävä hyökkäyshalu tms. Siellä kun koira ensin pelästytetään metsästä vedettävällä kelkalla, jonka jälkeen katsotaan kuinka nopeasti se menee nuuskimaan kohdetta. Niilo ei menisi ikinä. Kotona Niilo on kuitenkin elementissään, eikä arkuudesta ja omituisista peloista ole tavallisesti tietoakaan. Niinpä ovikellolle ja erilaisille rapuista tulevien äänien takia voi pitää mekkalaa. Kunnes mamma keksi sitruunapannan. Kokeilimme kapistusta maanantaina, ja tyrmistys oli melkoinen kun ovikellon soidessa naamalle pölähtivät sitruunan sulotuoksut. Niilo makasi noin tunnin lamaantuneena, eli jälleen kerran järkyttävästä asiasta toipuminen kesti kauan. Silti seuraavana päivänä herra huusi jälleen varsin onnellisena ovikellolle, minkä vuoksi jatkamme edelleen harjoittelua... Niilo on siis luonteeltaan hiukan hankala koira: joissakin tilanteissa se on hyvin epävarma (mikä ilmenee aggressiivisuutena, sillä tavallisesti Niilo huutelee kun se säikähtää), toisissa taas hyvinkin varma. Lisäksi sillä on vahtikoiran taipumuksia. Oma mamma on Niilolle erittäin tärkeä, muut ihmiset kun eivät koskaan ole olleet tämän bichonin suosikkeja. Kylässä ollessaan Niilo käyttäytyy tästä syystä aina oikein mallikkaasti: ilman mamman tukea ei oikein uskalla käyttäytyä huonosti. Kaikesta huolimatta Niilo on äärimmäisen persoonallinen ja mahtava pakkaus, jota en koskaan vaihtaisi mihinkään :)

Torstai 24.11.

Pitkäjänteinen nakkien syöttely alkaa tuottaa tulosta. Nero ja joskus jopa Niilokin ohittavat nimittäin aika ajoin todella upeasti vieraita koiria lenkeillä. Ohitukset tapahtuvat nykyisin jopa niin että voimme pysyä koko ajan liikkessä. Tämä on helpottanut merkittävästi hihnan päässä roikkuvan nakkikoneen elämää, ja aiheuttaa mahtavia säväreitä etenkin silloin kun vastaantulija on jokin ärisevän pörisevä karvakorva. Nero on niinikään unohtanut autojen paimentamisen, ja tajunnut että myös ne lasketaan vastaantulijoiksi joista voi irrota sapuskaa. Itäkeskus-treeni on myös tuottanut Neropatin kannalta myönteistä kehitystä: nykyisin vieraat ihmiset ohitetaan varsin mallikkaasti, eikä herra koita tunkea itseään kaikkien syliin. Viime lauantaina Itäkeskuksen Anttilan kassajonossa oli suorastaan liikuttavaa, kuinka poika vain tuijotti tiiviisti mammaa ihmispaljoudessa, eikä antanut kenenkään häiritä keskittymistään olennaiseen: nakkien ansaitsemiseen :) Neropatista onkin muovautumassa oikein ponteva poika. Vaavi painaa jo yli kymmenen kiloa ja häntä on ruvennut ruokamäärän runsaan lisäämisen ja merkin vaihtamisen jälkeen heilumaan valtavaa vauhtia. Lihastakin alkaa löytyä jo joka puolelta kroppaa, ja niitä olemmekin treenanneet nyt koirapuistoissa, joista Nerolle on löytynyt jo kaksi tyttöystävää: Ulla ja Kerttu. Tyttöjen kanssa juokseminen ja painiminen on aivan ihanaa, isoveljestä kun ei juuri ulkosalla seuraa ole. Niilo tuijotteleekin leikkiviä ipanoita koirapuistoissa hieman halveksuen. Herra isoegon mukaan puistossa kuuluu vain tepastella arvokkaasti, ja pyrkiä siihen, että kaikki yli kaksi senttiä maanpinnan korkeudella olevat korokkeet saadaan asianmukaisesti merkattua.

Keskiviikko 16.11.

Nerolla on kaksi kivaa harrastusta. Harrastus numero ykköselle, kakan syönnille, koitetaan saada nyt loppu oluthiivalla. Neron naisystävä Maisa lopetti tämän huvin tällä konstilla, katsotaan mitä tapahtuu herra bordercollielle. Toinen kiva harrastus alkoi vasta viime viikolla. Nero on nimittäin tajunnut että hän on paimenkoira, ja paimenkoiranhan kuuluu paimentaa, esimerkiksi ohiajavia autoja. Koska mammastakin on mukavaa, että Nero paimentaa autoja, niin kävimme yhteistuumin harjoittelemassa tätä tarpeellista taitoa tuossa kehä ykkösen jatkeena olevalla Rastilan sillalla. Valitettavasti ohiajavia autoja oli niin runsaasti, ettei Nero millään ehtinyt paimentaa niitä kaikkia, vaan katsoi paremmaksi palata tutun harrastuksensa, eli namien syöntien pariin. Harjoittelemme kuitenkin sitkeästi, ja toivomme, että Rastilan silta joku päivä hiljenee ja liikenne rupeaa vihdoin kulkemaan Neron haluamalla tavalla :)

Keskiviikko 9.11.

Nero on aivan liian kiltti koiranpentu. Muistelen kaiholla (no en nyt ehkä ihan ;) millainen Niilo oli vajaa puolivuotiaana. Kotona piti kävellä kumisaappaat jalassa kun otus vain puri niillä kamalilla naskalihampaillaan paljaita jalkoja ja veti housunlahkeesta, ja kun sitä kielsi (siis karjui ei) se sai hullun hepulikohtauksen ja vilisti kämppää ympäri häntä heiluen että jippii, mamma suuttui, lällällää..;) Ei puhettakaan että siihen olisi koskaan osunut sanomalehtipötköllä tai että joku kolinapurkki olisi aiheuttanut mitään muuta reaktiota kuin samaiset hepulit. Saati että olisit saanut nanosekunnin nopeudella vilistävää puudelia niskasta kiinni... Puhumattakaan siitä, mitä tuhoja Niilo kämppääni teki. Niinkin pieni illi tuhosi vallan kätevästi keittiön tuolit, kukkapöydät, lähes kaikki sähköjohdot (myös ne jotka oli koteloitu ja ruuvattu kiinni seinään), kenkiä niin monta etten edes muista (lempiharrastus edelleen pohjallisten repiminen kengistä), kaikki kukat, kirjahyllyn kirjat ja niin edelleen ;) Niilon oman turvallisuuden vuoksi tuholainen olikin pakko ottaa joko töihin mukaan (jossa se karjui asiakkaille ja merkkaili postikonttorin kaappeja) tai sitten pöngätä kämppäni keittiöön, josta se niinikään verkostoitui muihin kerrostaloasunnon karvakorviin. Viime syksynä aloitettu "toko" oli myös katastrofi. Jouduimme pitämään viikkokausien breikkejä että sain lievän lisääntymisvietin omaavan puudelin ajattelemaan kentällä muutakin kuin ohikulkevia narttuja, ihania jäniksen papanoita, merkkailua tai sitä tuttua hepulointia. Nero on siis taivaan lahja bichonin uuvuttamalle omistajalle :)

Perjantai 4.11.

Torstaisten tokotreenien sijaan naksuttelin Nerolle ja Niilolle kotosalla. Niiloa ei ole aiemmin klikkeröity (joskin opetusmetodi on ollut huomaamatta naksutinkoulutuksen kaltainen, eli koiran pitää käyttää päätään tajutakseen mistä namin saa), joten jotta sekin hiffaisi mistä jutussa on kysymys, otin molemmille pojille uuden harjoituksen jonka nimi oli laatikko. Laatikkotreeni tapahtui seuraavasti: laitoin pienen pahvilaatikon lattialle, nappasin naksun käteen ja toiseen käteen namit. Heti kun koira edes vahingossa katsoo kohti lodjua, naks ja nami suuhun. Lopputulos oli se, että Nero tökki laatikkoa kuonollaan ja Niilo seisoi sen päällä. Koska treeni oli molemmille pojille sama, oli hauska seurata kuinka eri tavalla ne toimivat oppiessaan jotain uutta. Niilo tajusi heti nakkien hajusta että nyt TREENATAAN, jolloin häntä vispasi hulluna propellina pyörittäen koko koiraa, ja se tarjosi kaikkia liikesarjoja mitkä nyt muistissa ovat saadakseen sen NAKIN. Heti kun Niilo tajusi että laatikko on se juttu, se syöksyi sen luokse ja tepasteli sen päällä aivan täpinöissään siitä, että nyt sitä nakkia tulee, jee! Nero puolestaan asennoitui haasteeseen vakavammin. Se selvästi pohdiskelee ongelmiin ratkaisuja, ja kun se ne keksii, toistaa koiravauva kiltisti hyväksi havaittua toimintoa kerta toisensa perään. Neron maassa makaaminen on jo melko vahvaa, käsky on suurinpiirtein sisäistetty, joten iltaruokinnan aikaan seisoin kupit kädessä poikien edessä ja käskin molemmat maahan ja katselin hetken ylpeänä suloisia koiriani ennenkuin laskin illan kohokohdan niiden nenien eteen :)

Keskiviikko 2.11.

Neron täytyy ehdottomasti päästä koulutukseen jossa opetellaan ohittamaan lepertelevä kyykkyihminen. Näitä kun tulee lenkeillä vastaan harva se päivä, eikä aina avointa portsupoikaa tavallisesti haittaa kyykkyihmisen suusta tupruavat nautintoaineiden tuoksutkaan. Kaikkia pitäisi päästä tervehtimään tasapuolisesti, mutta mamma ei aina jaksaisi olla näin suvaitsevainen ;)

Viikonloppu 28.-31.10.2005

Neropattien neropatti oli viikonloppuna yökylässä hehkeän Maisa-tyttösen luona. Vauhti oli kuulemma melkoista kuten kuvasta näkyy ;) Neropatille pitäisi ottaa kaiketi joku vakuutus, joka korvaa kaikki aineelliset ja henkiset vahingot mitä jamppa saa elämänsä aikana aikaiseksi. Pojan riemuloma naislandiassa päättyi lauantaina kun Niilo ja Niilon mamma palasivat näyttelyreissulta Paraisilta. Nero saikin heti kotiin palattuaan muistutuksen siitä, kuka oli mamman kanssa reissussa ja kuka ei, eli kuka onkaan siis OIKEASTI tärkeä henkilö. Niilo tökki lauantai-iltansa ratoksi puruluita maassa kiltisti makaavan Neron nenän eteen ja ärisi heti jos Nero vahigossakin hengitti kohti Niilon omaisuutta. Niilo itse ei ole koskaan puruluista innostunut, mutta se ei hallitse ja hajoita -tekniikkaa harjoittavaa diktaattoria haittaa.