NIILON JA NERON (ja vähän muidenkin) PÄIVÄKIRJA Päivitellään kun keretään, ja jos on jotain asiaa :) TOUKOKUU 2008

Maanantai 26.5.

Kävimme viikonloppuna katsastamassa Isnäsissä sinne saapunutta neljällä jalalla pyörivää nelikiloista karvamötikkää, josta lähtee hurja meteli. Mötikän nimi oli Hilla ja rotu Suomenlapinkoira. Tämä neiti on varsin topakka tapaus jo kymmenviikkoisena - hän paimensi Neroa ja etenkin Niiloa ja pyrki pysäyttämään hänen tontilleen tulleet omituiset elikot niiden perässä juoksemalla ja hurjasti haukkumalla. Koska Nero on kuitenkin kaikenlaisten treenien lomassa kunnostautunut myös tappelupukarina, hän näytti kuitenkin Hillalle kuka on se tärkein paimenkoira tässä jengissä. Hilla koitti nimittäin napata kepin Neron suusta ja sehän nyt on virhe numero 1 jonka tälle keppihullujen kuninkaalle voi tehdä, joten Nero pyöräytti Hillan ympäri ja ravisteli sitä hiukkasen niskasta murinan säestämänä. Hilla häipyikin hetkeksi paikalta, mutta palasi pian takasin lähes samalla meiningillä, joten melkoisen kovasta illiäisestä on kysymys kun muisti on noinkin huteralla pohjalla. Hilla. Jos Hilla näyttää vanhemmitenkin siltä miltä nyt: eli varsin potentiaaliselta harrastekoiralta, nappaan sen äitini huomasta mukaan treeneihin enkä välttämättä muista palauttaa takaisin ;) Niilo sen sijaan inhosi Hillaa lähes yhtä paljon kuin muitakin pentuja ja koitti vain pysyä poissa alta kun illiäinen yritti repiä hänen karvojaan. Niilo käyttää nykyään arvoniemä sir Niilo ja on niin herrasmies, ettei hän koskisi koiranpentuun pitkällä tikullakaan saati sitten leikkisi moisten epämääräisesti käyttäytyvien palleroiden kanssa :)

Maanantai 12.5.

Mamman komea ja kaikkia karvojansa parhaillaan kropastaan irrotteleva poika Nero sai eilen kolmannen ja viimeisen sertinsä Tuomarinkartanon palveluskoirien erikoisnäyttelyssä. Tuomarina oli Marja Talvitie, ja avo-luokan kehässä vain Nero itse, joten tällä kertaa meillä ei ollut hännän alhaalla pysymisen kanssa juurikaan ongelmia. Näyttely oli Neron 12:s virallisissa luokissa. Toisin kuin bichoneilla, kolmas serti ei kuitenkaan vielä tuo toiselle koirakomistuksellemme muotovalion arvoa, vaan meidän pitää lykkäytyä jälkikokeisiin käyttötulosta havittelemaan. Eipä sillä, jäljestäisimme ilman tuota tavoitettakin mitä luultavimmin pitkin lähiseutujen metsiä. Näyttelyarvostelussa Nerolta toivottiin hieman vielä enemän massiivisuutta, mikä on sikäli hupaisaa, että taannoin Rainer Vuorinen sanoi Neron olevan aivan järjettömän iso bordercollieksi ;) Myös agilityn "pääsykokeissa" massiivisuus meinasi olla este harrastuksen aloittamiselle, joten ottaa tuosta nyt selvää minkä kokoisesta koirasta oikeastaan onkaan kysymys. Nero ja Neron viimeinen serti. Tuomarinkartanossa oli eilen samaan aikaan näyttelyn kanssa pk-tottisosuudet, joita seurailin sillä silmällä, että joskus tuo sama näytelmä osuu sitten omallekin kohdalle. Kisasuoritukset olivat mukavaa katsottavaa etenkin paikallaanmakuun osalta: eräs riiseni kieri pitkin nurmikkoa ja söi ruohoa ja muutama muu koira käveli pysähdellen kohti ohjaajaansa ilmiselvästi välillä miettien että olikos tää se juttu jota mun käskettiin tehdä. Että siinä meillekin mallia, ruoholla kierimistä täytynee alkaa harjoitella :)

Torstai 8.5.

Kesän rakennustyömme ovat ajautuneet siihen pisteeseen, että rakennustöitä ei tällä hetkellä ole. Seuraava voimainponnistus on vuorossa, kun pystytämme (itse en taida tosin olla tässä projektissa osallisena) pihallemme huvimajan nimeltä Villa Topelius. Kesän ensimmäinen kukkaloisto on kuitenkin jo saatu, ja Nero on joutunut malliksi poseeraamaan kukkasten keskelle. Saa nähdä, näkyykö kesän aikana pihallamme myös muita kukkia, kun olen painellut pihallamme hortonomina koko alkukevään. Nero joutuu poseeraamaan, mutta tuijottaa samalla josko naapurin pihalla näkyisi tuttu taistelukumppani Vili. Nerosta on kuitenkin tullut kelpo jälkipoika. Olemme käyneet jäljestämässä ensimmäistä kertaa valvovan silmän alla lähistömme metsissä ja joka kerralla sekä jälki että kepit ovat löytyneet. Plus frisbee, joka odottaa omistajaansa jäljen päässä. Siispä voisi ajatella, että voisimme mennä joskus näyttelemään jälkitaitojamme jopa jollekin tuomarille mutta matkassa on pieni mutka jonka nimi on tottis. Liekö koira tullut omistajaansa, sillä tottelevaisuus ei tunnu olevan tälle koiralle luonteenomainen tapa toimia. Ongelmana on pari asiaa: Nerosta etenkään toko ei ole työtä, vaan jokin epämääräinen tapa viettää aikaa jollain hiekkakentällä. Plus että toko on erittäin tylsää. Siitä on siis turha innostua, koska mitä siinä nyt saa itseasiassa tehdä, pysähtyä käskystä? Very fun indeed :)! Saattaa olla, että myös ohjaajalla on vaikeuksia ajatella, että esim. esteen yli yhden kerran pomppaaminen on äärettömän hauskaa, joten pelkästään koiraa ei välttämättä voi syyttää tästä innottomuudesta :)