Vuosi 2008 on alkanut Niilolla ja Nerolla vauhdikkaissa
merkeissä: Niilolla on siili, ja
Nerolla mitä milloinkin :)
Niilolle siis ostettiin messarista pieni
ja pehmeä lelusiili, josta on tullut pikkumiehelle
lelu ylitse muiden. Niilolla on joka ilta leikkihetki ruuan
jälkeen siilin kanssa, ja ajoittain hän haluaisi
siilin itselleen myös aamuisin ja päivisin.
Siili kirjahyllyssä.
Niilon siili asuu kirjahyllyssä, josta herra vinkuu
sitä itselleen aina ruuan jälkeen. Joskus pikkumies
ei ehdi edes syödä, koska kiire siilin luokse
on niin kova.
Siilin odotusta.
Neron kanssa olemme puolestamme käyneet hiihtämässä,
ajoittain se on tosin ollut hiukka hankalaa koska ei
ole lunta, mutta yrittänyttä ei laiteta =)!
Nero käväisi myös Turun
näyttelyssä hakemassa itselleen ja
tyttöystävä Maisalle EH:n. Näyttelyä edeltävänä iltana
hotellissa huomasin, että herra on hankkinut itselleen
jälleen kerran silmätulehduksen ja
tropit tuohon vaivaan olivat tietysti oman kodin jääkaapissa.
Ajattelin että silmät eivät kehään mennessä vuoda vielä
kovin paljoa, mutta vuotivathan ne ja
ensimmäinen asia minkä
tuomari meille kehässä sanoi oli: "mikä sillä on silmässä?".
Auvoisaa näyttelykokemusta ei myöskään parantanut se seikka,
että Nero on ilmeisesti vasta nyt tajunnut että tytöt
haisevat mielettömän hyville, joten
kun liikehdimme ympäri messuhallia hän pyrki työntämään
nenäänsä
kaikkien
kanssaeläjiensä
takapuoliin, ja oli kyseessä sitten narttu tai uros herran
silmät seisoivat päässä ja kuola valui pitkin poskia.
Mutta oli päivässä positiivisiakin
hetkiä: rauhoittumisharjoituksemme
ovat tuottaneet tulosta ja nyt herra on rauhoittunut siihen
malliin, että hän kykenee pötköttämään
maton päällä
piippaamatta noinkin häiriöisessä ympäristössä kuin messukeskuksessa
ihan ilman ongelmia. Lupaa hyvää kevään tokokokeisiimme,
joissa toivottavasti ei ole narttukoiria lähistöllä ;)!
|