Nero kävi tänään pitkästä aikaa jälleen näytelmissä. Tarkoitushan on viedä poikaa kunnolla taas kehiin kun kahden vuoden ikä on täyttynyt, mutta käväistiinpä nyt verestämässä muistoja, kun näyttely sattui olemaan tuossa kotikulmilla, eli Tuusulassa. Nerppa sai tulokseksi ERIn ja oli urosten toinen ja sai varasertin.

Arvio herrasta löytyy tulossivulta. Alla näyttelyyn osallistuneen avustajan ottama loistava kuva kehän tapahtumista:

Espoon oma poika Mauno, kolmen bichon katraan ilmeisesti rauhallisin ja epäbichonmaisin yksilö, sai tänään samaisesta näyttelystä hienosti ekan sertinsä, joten Jokelan pojat onnittelevat pahnan pohjimmaista hienosta saavutuksesta! Samassa näytelmässä taituroi myös Niiloa kiusaava neiti Regina, hänkin erinomaisella tuloksella. Niilo lähettääkin tytölle rakkaita terkkuja verkon välityksellä :)
Sivujen päivittäjän kesäloma, ruhtinaalliset neljä ja puoli viikkoa (!) on vihdoin alkanut. Koska työstressi pääsee näin ollen valitettavasti hellittämään, on tavoitteena loman aikana osallistua Nerpan kanssa tokokisoihin, ja saada stressitaso näin jälleen normaalille tasolle. Yöunet on jo vallanut liikkeenohjaajan antama seuraa-käsky, jonka alkajaisiksi koira putoaa maihin ja katselee taivasta... ;)
Sain myös työkaveriltani lomalainaan pistoolin, en suinkaan siksi, että voin hillua täällä pitkin pusikkoja peuroja pelottelemassa, vaan siksi että Nerppaa voitaisiin totuttaa laukauksiin. Bortsuja kun ei saa muotovalioiksi ilman käyttötulosta tai luonnetestiä, ja noihin käyttötuloksiin meikäläisillä on lievästi sanoen vielä hiukan matkaa... Joten kesä sujunee meikäläisiltä ammuskelun merkeissä, ja sivujen päivitystahti saattaa tästä syystä ajoittain heikentyä...:)
|