Etusivulle

Opas koiranäyttelyihin

Menisinkö koiranäyttelyyn?

Koiranäyttelyt - miksi niitä pidetään?

Koiranäyttelyyn ilmoittautuminen

Miten koira (ja ohjaaja) valmistellaan näyttelyyn?

Miten koira esitetään?

Mitä tuomari koirasta katsoo?

Näyttelykehän tapahtumien kulku

Laatuarvosanat - mitä ne tarkoittavat?

 

 

































© Näyttelykoulutus - Mirja Mäenpää

Miten koira (ja ohjaaja) valmistellaan näyttelyyn?

Ennen näyttelyyn menoa koira kannattaa valmistella koitosta varten. Ohjaajakin, eli näyttelykielellä handleri, on syytä valmistella kehää varten lähes samoin toimenpitein kuin koira :)

Koira kannattaa pestä ja föönata. Myös handlerin pesu ja föönaus on suositeltavaa :)

Föönaaminen onnistuu joko ihan tavallisella hiustenkuivaimella, tai sitten koiria varten erikseen kehitetyillä koirafööneillä (föönejä voi ostaa mm. Vaasan eläinkeskuksesta). Koiran voi toki jättää myös pesemättä tai föönaamatta jos siltä tuntuu. Kannattaa huomioida että etenkin runsaskarvaisilla roduilla turkin laskeutumiseen kuluu jonkin verran aikaa, joten pesu kannattaa suorittaa riittävän ajoissa ennen näyttelyä.

Niilo pesussa

Koiran voi pestä normaaleilla koirashampoilla ja hoitoaineilla, mutta turkkiin ei saa laittaa pesun jälkeen antidoping-sääntöjen mukaan mitään tököttejä (ei lakkaa, geeliä, muotovaahtoa tai muuta ;).

Pesun ja föönauksen lisäksi turkkirotuiset koirat trimmataan. Muiden rotujen osalta riittää usein turkin harjaus ja selvittäminen.

Koiran kynnet kannattaa leikata ja trimmaamattomiltakin roduilta siistiä esimerkiksi tassu- tai korvakarvoja.

Koira tarvitsee näyttelyissä myös talutinta ja kaulapantaa, valjaissa koiraa ei kehään kannata viedä, koska tarkoitus on että tuomari voi arvostella koiran rakennetta ilman häiritseviä tekijöitä. Fleksi ei myöskään ole suositeltava näyttelytalutin eikä joustava nk. vetohihna.

Ylipäätään koiralla kannattaa kehässä käyttää sekä sen hallitsemisen helpottamiseksi, että esteettömän esiintymisen varmistamiseksi ohutta kaulapantaa, ja koiran väriin sopivaa lyhyttä seisinkiä. Suuria rotuja varten löytyy järeitä seisinkejä, pienemmille roduille riittää hyvin ohut hihna. Ylipäätään näyttelytaluttimen ei tarvitse olla millään rodulla kovin pitkä, sillä kehässä ei olla lenkillä vaan esiintymässä:)

Koska näyttelymaksut ovat nykyisin melko korkeita, kannattaa koiraa hiukan myös valmentaa näyttelykehän tapahtumiin, jotta se olisi jo jonkin verran tottunut kehässä tapahtuviin asioihin. Koira kannattaa totuttaa sihen, että vieras ihminen kopeloi koiraa, katsoo sen hampaat ja uroksilta kokeilee kivekset. Kopelointia varten koiralle voi myös opettaa käskysanan, josta se tietää mitä tuleman pitää.

Koiran tulisi kehässä ravata, ei laukata, pomppia tai vetää omistajaansa kumoon, joten siistiä juoksukäyttäytymistä on syytä myös harjoitella. Pentuluokissa pomppimista sallitaan ylempiä luokkia enemmän, joten ei kannata vaipua epätoivoon mikäli omalle koiralle sattuisikin hauskempi pomppimispäivä juuri näyttelypäiväksi.

Juoksuharjoituksissa on tärkeää muistaa, ettei handlerin tarvitse yrittää olla uusi sadan metrin pikamatkatähti, useimmat koirarodut pääsevät näyttämään liikkeitään vähemmälläkin vauhdilla.

Ryhmässä juokseminen on oma taiteenlajinsa, jota voi harjoitella esimerkiksi näyttelykursseilla tai leikkimielisessä match show:ssa. Ryhmässä juostessa on tärkeää, että pitää edellä kulkevaan riittävän, noin muutaman metrin välimatkan ja tarvittaessa kuroo matkaa kiinni joko kehän sisäpuolella kulkemalla tai lisää sitä suuntaamalla omaa kulkuaan ulospäin.

Ohjaajalle on hyvä valita näyttelypäiväksi ylle siistit vaatteet, joissa on taskut makupaloja varten. Koska kyse on näyttelyistä, ohjaajalla on lupa ainakin näytellä voittajaa jo ennen kehää :) Kannattaa mennä kehään sillä asenteella, että hallitsee homman, vaikka näin ei olisikaan. Voittaja-asenne vaikuttaa nimittäin ainakin omaan koiraasi. Omalla ulkoasulla voi myös yrittää viestiä olevansa loistava handleri tai kasvattaja, tosin jakkupuvun ja korkokenkien kanssa ei ehkä kannata kehään mennä, jos kyseessä on suurirotuisen koiran ulkonäyttely ja kehässä olisi tarkoitus juosta paljon :)