© Näyttelykoulutus - Mirja Mäenpää
Mitä tuomari koirasta katsoo?
Näyttelyissä tuomarin tehtävänä on verrata koiraa rotumääritelmään, ja päättää miten hyvin koira tätä määritelmää vastaa. Eri tuomarit tulkitsevat rotumääritelmää kuitenkin eri tavoin, esimerkiksi lyhyt kuono voi tarkoittaa tuomareille eri asioita ja myös jotkut tuomarit painottavat jotakin ominaisuutta toisia enemmän.
Ei siis kannata lannistua, jos oman koiran näyttelyarvostelut ovat kirjavia erinomaisesta vähemmän hyvään – useat koirat saavat näyttelyuransa aikana monenlaisia arvosteluita. Yhtenä viikonloppuna näyttelyn kauneimmaksi valittu koira saattaa seuraavana olla rotunsa edustajien häntäpäässä, tämä kuuluu näyttelyiden luonteeseen, eikä siitä ole syytä suuremmin huolestua.
Toisaalta taas jos jokainen tuomari jatkuvasti huomauttaa esimerkiksi jostakin viasta tai kehuu jostakin asiasta, lienee todennäköistä että koiralla tosiaan on mainittu ominaisuus.

Muutoin tuomari katsoo kehässä jonkin verran koiran käytöstä (lähinnä arkuutta tai aggressiivisuutta), koiran liikkeitä, rakennetta, hampaita ja uroksilta hän kokeilee että kivekset ovat tallella.