|
|
KARPIN RUUAT - ESIMERKKEJÄ
Olen koonnut tälle sivulle muutamia esimerkkejä siitä, mitä vähähiilihydraattinen ruokavalio voi päivittäin pitää sisällään. Laihdutusvaiheessa on tärkeää rajoittaa tiukasti hiilihydraattien saantia parin viikon ajan ja vihanneksista kannattaa tällöin nauttia lähinnä vihreän värisiä. Veden lisäksi kannattaa nauttia vichyä, sillä dietti poistaa aloitusvaiheessa melko runsaasti nestettä, ja samalla siis kivennäisaineita. Muutoin voi juoda teetä, kahvia ja sokerittomia mehuja (limsoista kannattaa tarkistaa hiilarimäärät tuoteseloisteista ja jättää kaikki yli 1g/dl sisältävät limsat kauppaan).
Välipalavaihtoehdot sekä laihdutus että ylläpito-esimerkeissä ovat valinnaisia, kaikkia ei tokikaan kannata syödä yhden päivän aikana :) Ideana on kuitenkin se, että ensimmäisen kahden viikon aikana syödään "sallittuja" ruoka-aineita niin paljon kuin mieli tekee - tuloksena on vaaraton ketoosi, joka aiheuttaa tavallisimmin pahanhajuisen hengityksen lisäksi myös jatkuvan kylläisyyden tunteen (ruokaa ei tee enää mieli) ja sitä myöten painon laskua.
Mikäli laihtuminen tuntuu tökkivän, kannattaa huomiota kiinnittää ensin maitotuotteisiin ja vähentää niiden käyttöä (kerma, maitorahka, turkkilainen jogurtti jne). Seuraavaksi kannattaa tarkistaa, että ruuasta saa riittävästi rasvaa. Ruuan rasva- ja proteiinimäärät voi helposti tarkistaa esimerkiksi näpyttämällä ruuat kalorilaskuriin.
Ketokarppi - laihdutus
Aamiainen
- Kaksi keitettyä tai paistettua kananmunaa, munakokkelia tai munakas (2-3 kananmunaa)
- Pekonia
- Muutama kurkunviipale
Lounas
- Ulkofileé pihvi tms. (200-300g)
- Maustevoita
- Pieni sekasalaatti
Päivällinen
- Lohimedaljongi esimerkiksi kermakastikkeella tai ilman
- Keitettyjä vihreitä vihanneksia
Välipalat
- meetwursti-, kinkku- tai juustoviipaleita, a-luokan nakkeja
Alakarppi - ylläpito
Aamiainen
- Turkkilaista jogurttia kupillinen (Lindahls)
- kananmunia tai liha/meetwursti leikkeleitä, juustoviipaleita
- paprikaa, kurkkua
Lounas
- vuohenjuusto-kanasalaatti (sis.vuohenjuustoviipaleita, kananpaloja, salaattia ja mahdollisesti pähkinöitä). Kastikkeeksi käy oliiviöljy.
Päivällinen
- ruishampurilainen (sis. haluttaessa kaksi palaa reissumiestä, itse tehty jauhelihapihvi, cheddar-juustoa, ketsuppia ja majoneesia)
Väli- ja iltapalat
- Muutamia pähkinöitä (hassel, cashew) pari palaa tummaa suklaata, maitorahkaa marjoilla
Karpin juhlaruuat
- mansikkoja kermavaahdolla (kermavaahto makeutettu makeutusaineella)
- mansikka (tai muu marja) kermarahka
- tosca-omenapaistos (tosca tehty voista, kermasta ja mantelijauheesta)
- mascarpone-suklaa (itsetehty - mascarpone-tuorejuustoon sekoitetaan tummaa suklaajauhetta kuten van Houten tms.)
- tumma suklaa (väh. 70 % kaakaota).
- jotkut mövenpickin jäätelöt (esim. suklaajäätelö pienessä purkissa, muita mm. kingis light ja magnum dark)
|