Ruotsin reissu ja kisakauden avaus

Lauantai 24.9.2011 klo 21:52

Gimon näyttely

Pari viikkoa sitten kävimme siis Neron kanssa Gimon kansainvälisessä näyttelyssä Uppsalan lähellä  ja reissu olikin varsin mielenkiintoinen kokemus. Matkaan lähdimme lauantai-iltana 10.9. Naantalista Finnlinesin lautalla yhdentoista maissa illalla. Perillä olimme sunnuntai-aamuna Ruotsin aikaa puoli kuusi, järkytys! Automatka alkoi siis varsin varhain, ja koska Nero piti lautan pellettilaaria eli koirien vessaa inhana paikkana johon EI voi tehdä mitään, kävin heti laivasta päästyäni sen kanssa Kapellskärissä aamulenkillä. Lenkiltä tuli kova kiire takaisin autolle, kun metsästä jonka viereistä tietä kävelimme alkoi kuulua hirven tai muun elukan hurjistunutta mölinää, jonka aiheuttajaa en välittänyt kohdata.

Aamulenkin jälkeen suuntasin kohti Gimoa ja ajelin pitkin pieniä teitä, joiden varsia somistivat suloiset talot, jotka olivat kuin Carl Larssonin maalauksista. Saavuin näyttelypaikalle pari tuntia ennen kehän alkua, tarkoituksenani käyttää tuo aika esimerkiksi siihen että saisin nostettua pankkiautomaatista kruunuja. Gimo osoittautui varsin tuppuiseksi kyläksi josta  löytyi vain yksi automaatti, joka ei tietenkään toiminut, joten jouduin palaamaan näyttelypaikalle edelleen tyhjin käsin. Selitin tilanteen parkkipaikan vahdeille jotka ottivat vastaan lompakostani löytynyeen kahden euron kolikon (minullahan ei KOSKAAN ole käteistä, edes euroja) ja päästivät väsyneen matkaajan parkkipaikalle lepämään.

Hetken levättyäni raahauduin näyttelyaluelle häkin ja Neron kanssa odottamaan kehän alkua. Gimoon oli ilmoitettu yksi ainoa bordercollie, ja ehkä siksikin alunperin tuomariksi ilmoitettu Veli-Pekka Kumpumäki oli vaihdettu Antonio di Lorenzoon. Kehään mennessäni sekä kehäsihteeri että tuomari lähestyivät minua omituinen ilme kasvoillaan  ja ehdinkin jo miettiä kaikenlaista kunnes kehäsihteeri kysyi, ennenkuin olin siis ehtinyt esittää Neroa hetkeäkään, saako se ottaa vastaan Ruotsin sertin. Sitä sitten setvimme siinä aikamme ja samaan aikaan tuomari ilmeisesti arvosteli jo Neroa. Lopulta käteen lyötiin sileä excellent ja täytyy sanoa että kehän jälkeen olin hieman tippa linssissä - väsymys painoi ja koin etten ollut saanut edes esittää koiraa kun aika meni siihen että koitin selvittää kehäsihteerille näyttelysääntöjä ja sitten käteen lyötiin jo tulos. Arvostelu löytyy näyttelysivulta, mutta tälle tuomarille Nerolla oli siis liian lyhyet jalat.

Autolle takaisin päästyäni päätin, ettei surkeasti sujunut näyttely lannista loppureissuamme ja suuntasimme kohti Uppsalaa. Kävimme Neron kanssa sinne päästyämme läpi Uppsalan vanhan kaupungin ja kävelimme pitkin keskustan läpi kulkenutta joenvartta. Uppsalasta ajoin Tukholmaan jossa kävimme myös kävelemässä ja katsomassa nähtävyyksiä ja lopulta pääsimme Viking Linen laivaan josta seuraava kurssi oli kohti Turkua.  Maanantai-aamuna olimme Turussa ja vein Neron hoitoon ja lähdin puolestani itse kohti Naantalia jossa oli vuorossa työpaikkani syyspäivät. Melko rankka reissu siis kaikenkaikkiaan, mutta toisaalta jos ei mitään yritä niin ei mitään voi koskaan saadakaan. Kun Ruotsi tuli nyt näin tutuksi ja Nerolla on nyt rabies vasta-ainetestit, harkinnassa on osallistuminen Tukholman PMV-näyttelyyn joulukuussa.

Agilityä

Seuraava etappi olikin sitten kisakauden käynnistys pitkästä aikaa. Treenattu on enemmän kuin tarpeeksi sekä Hyvinkäällä, jossa Iines on myös aloittanut agin alkeet (Iineksestä tosin alkeiden harjoittelu on hänen tasoiselleen lahjakkuudelle täysin ajanhukkaa) että Mäntsälän kentällä. Sain myös tilaisuuden kisaamiseen lainakoiralla jonka otinkin innostuneena vastaan. Ajattelin että samalla kun vien Neroa kolmosiin voin mielelläni kisata myös toisella koiralla, jotta saan itsekin lisää kokemusta erilaisten koirien ohjaamisesta - Iines kun tulee olemaan täysin toisenlainen ohjattava kuin Nero ja joudun opettelemaan monet asiat varmasti jos en nyt täysin uudelleen, niin ainakin uudella tavalla.

Tänään sitten kävin Lempäälässä starttaamassa kahdella koiralla kaksi agilityrataa - ensisijaiseksi tavoitteksi olin asettanut Nerolle ehjät kontaktit.

Keskityin kisaan erittäin intensiivisesti, lataus saattoi jopa mennä hieman ylitse, ja kuten tavallista ensimmäistä rataa jännitin eniten. Lainakoira Stellan kanssa olin treenannut vain muutaman kerran ennen startteja, joten avoin keppikulma menikin pipariksi ja sieltä hylly. Neron kanssa huomasin jo startin aluksi että nyt ei ole Neron päivä ja näinhän se sitten olikin. Nero oli ilmeisesti "vetänyt herneet nenään" lainakoirasta ja reagoi tähän muuttuneeseen tilanteeseen tyypilliseen tapaansa eli passivoitumalla. En ole tähän päivään mennessä keksinyt keinoa saada tuota aika ajoin ilmenevää passiivisuutta ratkaistuksi joten eipä siihen löytynyt lääkkeitä tälläkään kertaa ja yliaikaa tuli jopa 16 sekuntia. Radan jälkeen päätin että ensi kerralla tällaisen tilanteen sattuessa keskeytän tekemisen.

Nerohan siis reagoi  tilanteisiin jotka se kokee paineistavina passivoitumalla, mikä on aiheuttanut harmaita hiuksia aina harrastuksiimme. Luultavasti tämä johtuu siitä, että se on aina ollut herkkä stressaantumaan ja paineistumaan erilaisista arkielämän tapahtumista eikä sen toimintakyky oikein riitä keksimään niihin ratkaisua. Lisäksi se on päässyt liian usein paineistavista tilanteista pois heittäytymällä passiiviseksi, joten osa ongelmasta varmasti löytyy koulutusvirheestä, koska en ole tajunnut asiaa.

Seuraava rata menikin jo paremmin molemmilta. Stellan kanssa tuli jälleen hylly, mutta tällä kertaa hyvä sellainen. Neron kanssa puolestaan A:n alastulo meni loikaksi jonka tein uudelleen.

Seuraavat kisat ovat edessä jo ensi viikonloppuna, joten toivotaan että tekeminen on silloin jo parempaa :)!

Toko-treenausta

Tiistai 6.9.2011 klo 10:39 - Mirja

Jos taloudessa asustaa 2 bortsua, joiden hoviviihdyttäjä kaatuu flunssan kourissa sängyn pohjalle päivien ajaksi, pääsee sairastaja helpommalla, kun keksii jotain nopeita ja näppäriä aktivointikeinoja, joilla hyperaktiiviset elikot saadaan uskomaan että ovat tehneet ihan oikeita töitä.

Ensimmäinen aktivointikeino kun oloni oli pahimmillaan oli heitellä Frolicin paloja ympäri kämppää, joita koko konkkaronkka Niilo mukaanlukien sitten nuuskuttelivat. Toistoja pari kolme kertaa (levittelyn aikana koirat olivat lapsiportin takana odottamassa että pääsevät tositoimiin) ja taas sai nukkua rauhassa pari tuntia.

Nyt viime päivinä kun olen jaksanut olla tolpillani muutamia tunteja sainkin sitten päähänpiston, että nytpä ilmottaudun tokokisoihin. Tuli sitten ilmottauduttua avo-luokan möllitokoon (Nerohan ei siis ole saanut alosta edes hyväksyttyä tulosta), joten ei muuta kun miettimään mitä ne avo-liikkeet mahtoivatkaan olla.  Alo-luokasta muistan sen verran, että ihan hirveetä oli aikoinaan niissä muutamissa kisoissa joihin Neron kanssa lähdin - koira huusi kurkku suorana luoksepäästävyydessä ja seurasi kolme metriä perässä.

Ihme kyllä tuolla suorituksella saimme silloin joskus BH-kokeen läpi vaikka vietikkyydestä ei ole koskaan ollut mitään tietoakaan. En tiedä miksi Nero paineistuu tokosta, mutta niin se tosiaan tekee, edelleen. No, sairaana keksii kaikenlaista, kuten että voisimme koittaa "näin monen vuoden jälkeen" miten se alo nyt sujuisi ja laittelinkin muutamat päivämäärät kalenteriin muistiin josko ilmoittautuisin sitten oikein virallisiin kisoihin.

Toki tuo toko-innostus on osin Iineksen ansiota, jolta ei sitä viettiä puutu ja ainakaan vielä se ei ole osoittanut minkäänlaisia paineistumisen merkkejä kyseisestä lajista, päinvastoin.

Joten tässä sairastaessa sitten kun syyllistävä tuijotus oli taas huipussaan, ryhdyin tekemään sisällä tokoliikkeitä. Iinekselle olen niitä treenaillut toki jo aiemmin ja Nerolle jotain mielenvirkistystä siinä samalla. Iinekselle olen koittanut treenata ihan systemaattisesti erilaisia asioista jo aiemminkin, nyt olemme vaiheessa jossa hän suurinpiirtein tulee jo itsenäisesti ilman apuja sivulle, ja eteentulo on todella vahvaa käsiapujen kanssa. Tänään tuli taas kuitenkin muistutus siitä, että bortsu oppii nopeasti (liian nopeasti!) seuraamaan kroppa-apuja, ja aloin nyt liikuttelemaan eteen istumisessa käsiä sivuille pois keskiasennosta, josta Iinestä palkkaan. Samalla hyvät kehut ja hyvin tuntui tajuavan. Toinen asia joka pitää oppia on se että antaa käskyt ensin ja kroppa-avut vasta sen jälkeen. Vaikeaa, niin vaikeaa tällaiselle agilitaajalle.

No, Neron kanssa sitten tein seuraamista, siitä seisomista ja maahanmenoa, kapulan pitoa, vähän hyppyä jota ei tajunnut ollenkaan (siis että siellä hypyn takana pitäisi istua/seistä) ja stoppausta luoksetulosta. Koitin olla innokas, ja Iineksen mielestä olinkin, koska neiti karjui portin takana koko Neron treenihetken ajan. Neroa tämä ilmiselvästi kiihdyttää ja se tekee hyvin asioita kun huomaa että toinenkin haluaisi tehdä samaa kuin hän. Muutenhan se muistuttaa tokossa lähinnä perässä vedettävää lahnaa...

Toinen mistä olen kumma kyllä saanut Neron innostumaan on koiratanssi, joten teen aina toko-hommien väliin jotain "temppuja", jotta saisin virettä taas parannettua. Usein tämä onnistuukin. Neron kanssa tuo tokoilu on kyllä melkoinen muna-kana-ongelma - heti kun itse hiukankin alan ajatella että "nyt se taas hiipii ja paineistuu" Nero tosiaan alkaa hiipiä ja paineistua ja sama toimii tietysti toisinpäin. Myös kaikki uuden oppiminen on hankalaa, jos Nero ei heti tajua mistä on kyse siitä tulee epävarma ja se lakkaa nopeasti yrittämästä. Jos sitä taas auttaa "liikaa" se oppii nopeasti, että aina autetaan eikä itse tartte yrittää. 

Tokoilu on mielestäni kohtuu tylsää etenkin Neron kanssa koska meillä on todella paljon ongelmia. Iineksen kanssa olen siitä taas innostunut, ja jotenkin ajattelin että sillä innolla saisin nyt Nerollekin sitä puhtia siihen hommaan lisää, mutta en tiedä, täytyypä nyt taas katsoa kun seuraava terve päivä koittaa että mitä mieltä tästä nyt oikeasti olen, tuleeko sinne toko-hommiin koskaan edes lähdettyä :)!

Iines pentunäyttelyssä

Sunnuntai 4.9.2011 klo 17:59 - Mirja

Iines kävi eilen Vantaan Hakunilassa esittelemässä näyttelytaitojaan, joita ei valitettavasti vielä juurikaan ollut hänelle kertynyt. Handler nimittäin oli ennen kyseistä reissua maannut punkan pohjalla jo muutaman päivän ajan melkoisessa räkätaudissa, joka ei ainakaan parantunut kyseisen reissun aikana. Treenejä oli siis takana lähemmäs nolla, mutta treenistä tuokin reissu kävi vallan mainiosti.

Menimme paikalle hyvissä ajoin, noin 1,5 tuntia ennen Iineksen vuoroa, mikä kyllä kannatti. Neiti on selvästi kehittänyt perussuomalaista asennettaan suvaitsevammaksi muita rotuja kohtaan, joskin vielä riittää terävyyttä jos lähelle osuu joku koira jonka silmiä ei karvapehkon alta nää, tai koira on muuten vaan epäilyttävän oloinen.

Edellisestä näyttelyreissusta oli petrattu jo sen verran, että sain Iineksen seisomaan ja olemaan tuomarin arvioitavana. Myös hampaat saatiin katsastettua ilman ongelmia. Juoksemisen kanssa sen sijaan Iines esitti bravuurilajiaan, eli kuinka vedetään taluttimessa neliveto päällä täysiä johonkin suuntaan, joten liikkeitä hän ei esitellyt kyseisessä näyttelyssä lainkaan, vaikka saimme muutaman uusintayrityksen.

Arvostelu löytyy Iineksen omalta näyttelysivulta.

Näytelmien osalta edessä on vielä ensi viikonloppuna koitos Ruotsissa Gimon kansainvälisessä koiranäyttelyssä, johon lähdemme Neron kanssa lauantaina Naantalista. Tästä reissusta tuleekin taas mielenkiintoinen näytelmä itse näyttelyn lisäksi, kun suunnistan Kapellskäristä Gimoon ja takaisin sunnuntaina, nukun laivassa vain viitisen tuntia kahtena peräkkäisenä yönä ja reippaana aloitan maanantai-aamuna työt Naantalissa jossa vietämme osastomme syyspäiviä! Koska reissu on jo valmiiksi näin hankala, kallis ja uuvuttava, on luultavaa ellei jopa todennäköistä että tulemme kehästä ulos ilman minkäänlaista tulosta :) :) Mutta yrittänyttä ei laiteta!

Tämän reissun jälkeen jätämme näyttelemiset joksikin aikaa ja keskitymme taas agiin ja seuraavaan kisakauteen, joka voi pikkuhiljaa alkaa kun ilmat taas viilenevät. Iines aloittaa myös agin alkeet ja lokakuussa ryhdymme tokoilemaan ohjatuissa treeneissä.