Etusivulle

Esittely

Kuvia

Harrastukset

Näyttelyt




















































































HARRASTUKSET

Niilo harrastaa innokkaasti kaikkea sitä mikä mamman päähän pälkähtää. Lisäksi Niilolla on valikoima omia harrastuksia.

Mamman organisoimiin virikkeisiin kuuluvat toko ja agility, joista ensin mainittu kiinnostaa ohjaajaa enemmän. Tästä syystä Niilokin oli lajiin motivoituneempi. Taustana tälle pilkunviilauskiinnostukselle on mamman ratsastustausta: omilla hevosilla oli aina huomattavasti hauskempi harjoitella koulua kuin pomppia esteitä.

Niilo harrastaa agilitya jos hän on harrastustuulella.

 

Niilon omien harrastusten ykkönen on parkkipirkkona toimiminen. Niilon mielestä kaikkien Niilon pihalle parkkeeraavien autojen pitäisi ilmoittautua sille ennen pysäköintiä. Niilo vartioi parkkipaikkaa kolmannen kerroksen parvekkeelta kovaäänisesti, vaikka tietää että mamma suuttuu. Nykyisin Niilon taktiikkana on käydä parvekkeella tarkastamassa tilanne, huutaa nopeasti virheellisille pysäköijille ja juosta äkkiä sisälle sohvan alle piiloon. Tästä huolimatta Niilo joutuu useita kertoja viikossa parkkipirkkoilukieltoon. Parvekkeella kun on osattava käyttäytyä.

Harrastustuloksia:

Möllitoko torstai 12.5.2005, mölliluokan 1.sija, pisteitä 142/150.

Niilo (ja emäntä) möllitokoilivat lahjakkaasti Vuosaaren koirakerhon epävirallisissa kilpailuissa. Valmistuminen kyseiseen suoritukseen oli jotakuinkin nolla, sillä emäntä oli paahtanut koko viikon hiessä ja tuskassa pro graduaan.

Suoritus oli kuitenkin hienon hieno. Niilinkäiselle riittää virittymiseen jo se että mennään toko-kentälle ja sitten voikin alkaa suorittamaan. Seisomisesta tuli kahdeksikko, koska emäntä ei ole saanut Niilolle opetettua tarpeeksi hyvin että pitää jäädä paikalleen pystyyn pönöttämään kun mamma ramppaa vähän kauemmas. Muut liikkeet menivät sen sijaan ihan mallikkaasti, mitä nyt Niilo välillä vähän ennakoi istu-käskyä maahanmenon ja seisomisten jälkeen.

Tuloksena oli mölliluokan voitto ja lahjakortti tuohon viereiseen eläinlääkäriin :)! Jippii! Koirakkoja tuossa luokassa oli 5 ja eroa toiseksi tulleeseen oli vain piste.

Kiva Koirakansalainen koe 8.4.2005. Tulos: Hieno diplomi!

Niilo läpäisi hienosti Kiva Koirakansalainen perustottelevaisuuskokeen Vuosaaren koirakerhossa.

Kokeeseen kuului seuraamista, paikallaoloa, luoksetuloa, häiriön alaisena liikuskelua, taluttimessa vetämättä kulkemista, luoksepäästävyyttä jne. Tarkempi kuvaus testistä löytyy täältä.

Suorituksestaan Niilo sai hienon diplomin, ja emäntä hyvän mielen ;)